
Helsingissä laatu ja ainutlaatuisuus kävelevät käsi kädessä.
Pääkaupungista löytyy laajavalikoima hyviä ja korkealaatuisia klubeja, loungeja ja baareja.
Helsingistä löytyy suuri määrä elektroonisen musiikin kuuntelijoita, ja DJ-kulttuuri on kasvanut kansainväliselle tasolle.
Trendikkäimpiä bilepaikkoja löytyy Kampin ja Punavuoren alueella. Suurimmat klubit ovat kaikki keskustan alueella, hyvin kävelymatkan päässä Rautatieasemalta.
Jos suuret klubit ja trendikkäät paikat eivät ole mieleen, niin suosittelen käväsemään Kalliossa, joka on aiemmin tunnettu työväestön asuinalueena. Nykyään Kallio on profiloitunut erityisesti opiskelijoiden ja taiteilijoiden kaupunginosaksi.
Klubeihin ikäraja on 18-24. Baarit ja pubit sulkevat ovensa kello 02:00 ja klubit ovat auki aamu 04:00.
Shoppailu
Helsingissä on paljon shoppailu paikkoja, joista keskustan alueelta löytyy suuria ostoskeskuksia kuten Stockmann, Kamppi, Forum ja Sokos.
Pieniä butiikkeja löytyy varsinkin punavuoren alueelta; kalevankadulta ja fredrikinkadulta.
Tässä muutamia hyviä klubeja missä kannattaa käydä
A21 Coctail Lounge on todella tyylikäs coctail baari. Baarin henkilökunta valmistaa parhaista raaka-aineista olevia drinkkejä. Sijaitsee osoitteessa Annankatu 21.
Ahjo Bar&Night Club tarjoaa tasokasta ilmapiiriä, tyyliä ja tunnelmaa. Design klubilla tapaa trendikkäitä kaupunki ihmisiä sijaitsee osoitteessa Bulevardi 2/4 Desing hotelli Klaus K:n yhteydessä.
Apollo Live Club on viihteen mekka Helsingin keskustassa. Paikassa järjestetään elävän musiikin tapahtumia, ravintolateatteri sekä komiikka showta. Torstaisin paikka on varattu vanhemmalle kansalle, ikäraja K-30. Sijaitsee osoitteessa Mannerheimintie 16, Kauppakeskus Forumin yhteydessä.
Butterfly on nuorison suosima klubi Mikonkadulla. Butterflyssä soitetaan RnB:stä poppiin. Kesäisin terassille paistaa aurinko iltamyöhään. Sijaitsee osoitteessa Mikonkatu 15.
Cuba Café on yksi Helsingin kuumin tanssi ja biletyspaikka. Paikka järjestää usein erikoisiltoja ja tapahtumia. Sijaitsee osoitteessa Erottajankatu 4.
Crush Coctail & Lounge Bar on suosittu aloittelu paikkana. Paikka on todella viihtyisä ja tyylikäs. Sijaitsee: Urho Kekkosen katulla, Kamppi ostoskeskuksen yhteydessä.
DTM eli Don´t Tell Mama on suosittu gay-klubi. Sijaitsee osoitteessa Iso Roobertinkatu 28
Jenny Woo on tyylikäs ja intensiivinen klubi Helsingin sydämmessä. Gay-ystävällinen paikka, tarjoaa tyylikkyyttä ja hyvää menoa. Sijaitsee osoitteessa Simonkatu 6, ostoskeskus Forumin yhteydessä.
Kaarle XII löytää kaupungin parhaat menot viikolla. “Kallessa” löytyy porukkaa laidasta laitaan. Sijaitsee osoitteessa Kasarminkatu 40.
KY Klubi on opiskelijoitten ja nuorten suosima paikka. Paikka tarjoaa hyviä happy hour diilejä ja hyvää meininkiä. K-18. Sijaitsee osoitteessa Pohjoinen Rautatiekatu 21.
On the Rocks on kunnon rokkibaari Butterfly klubin vieressä. Sijaitsee osoitteessa Mikonkatu 15.
Ravintola Kaivohuone tai Kaivo on nuorison bailupaikkana tunnettu klubi, joka sijaitsee Kaivopuistossa. Sijaitsee osoitteessa Iso Puistotie 1.
Club Huuma on yksi suosituimmista paikoista Kampin alueella. Paikassa on viisi eri osastoa, karaokesta tanssilattiaan. Sijaitsee osoitteessa Fredrikinkatu 48
Shaker sijaitsee Club Huuman vastapäätä. Pieni ja intensiivinen coctail-baari. Sijaitsee osoitteessa Fredrikinkatu 65
Swengi Karaoke Nightclub on nuorison suosima kakaoke baari. Paikka täyttyy nopeasti viikonloppuisin, joten kannattaa olla ajoissa liikenteessä. Todella hauska ja nuorekas paikka. Sijaitsee osoitteessa Iso Roobertinkatu 10
Tavastia Klubi on suomen mainekkain rock-klubi. Monipuolinen tapahtumapaikka. Sijaitsee osoitteessa Urho Kekkosen katu 4-6.
Circus on nuorison suosima yökerho. Paikka järjestää usein erilaisia tapahtumia. Sijaitsee osoitteessa Salomonkatu 1-3
Tiger on yksi suosituimmista Helsingin klubeista. Sinne suuntaavat trendikkäät bilehirmut. Kaksi kerroksinen klubi. Sijaitsee osoitteessa Kamppi Ostoskeskus, Urho Kekkosen katu 1A.